Tämä on ensimmäinen postaus, elämän ensimmäisessä blogissani. Olen viime vuosina jonkun verran pohtinut nykymaailman ja nykyihmisen tilannetta. Pohdinnoissani tulen monesti tähän kysymykseen: onko enää toivoa tällä ihmiskunnalla? Tuntuu että kehitys kehittyy väärään suuntaan. Osalla ihmisillä on ulkoinen hyvinvointi joka taas monesti tuo niin paljon sisäistä pahoinvointia mukanaan. Ja sitten on niitä jotka voivat ulkoisesti pahoin mutta saattavat silti voida sisäisesti hyvin. Tavoitteena tietenkin olisi että kaikki maailman ihmiset voisivat sekä ulkoisesti että sisäisesti hyvin. Ikinä ei taideta päästä tavoitteeseen, mutta tarkoittaako se sitä ettei kannata edes pyrkiä siihen?
Vaikka monesti epäilen että onko ihmiskunnalla enää toivoa kun seuraan maailman menoja, välillä tulee toivon valon pilkahduksia. Näen niitä erityisesti lapsissa. Pienet lapset osaavat olla vielä aitoja, empaattisia ihmisiä. Mutta sitten lapsen elämään alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa perhe, kaverit, koulut ja yleinen kulttuuri yhteiskunnassa. Niistä se alamäki sitten alkaa... ;)
Eli ajattelin alkaa kirjoittamaan omia ajatuksia ylös että muistan sitten vanhana mitä kaikkia tuli mietittyä elämän aikana. :)
